Muiden katveessa?


      Toisin kuin esimerkiksi Vaasan Sport, Joensuun Jokipojat, Mikkelin Jukurit tai Kouvolan KooKoo on TuTon ”riippakivenä” toimia jääkiekkoseurana samassa kaupungissa liigajoukkueen kanssa. Vanhan liiton SM- liigajyrä TPS on alueen ykkösseura ainakin talouden mittareilla mitattuna. Urheilullinen tasoero jääkin jo lähinnä katsojan ratkaistavaksi. Kolmena syksynä peräkkäin on pelattu harjoitusottelu TuTo- TPS ja kaksi näistä koitoksista on päättynyt Mestis- seuran voittoon. Se, että kaupungissa on liigatason jääkiekkoseura, ei välttämättä ole kaikilta osin huono asia. Kuluvalla kaudella TuTon riveissä on pelannut lukuisia TPS- lainoja ja myös toisinkin päin. Kiekkokauden ottelut on sijoitettu niin että TuTolla ja TPS:llä ei ole koskaan samoina päivinä kotiotteluita ja lähinnä katsojapulaa TuTon otteluihin saattaa lähinnä aiheuttaa jalkapallon Veikkausliigan ottelut, joita syksyisin on aika ajoin samoina päivinä- ja kaiken lisäksi Kupittaan monitoimihallin naapurissa. Sponsorieuroista ei seuran mukaan juuri synny kilpailua esimerkiksi sisäpallopelien kanssa.

     Yhteistyötä esimerkiksi muiden urheilulajien kanssa ei juurikaan ole ainakaan jos on kyse niin sanotusta yhteismarkkinoinnista. Yhteistyötä TuTo Hockey Oy tekee esimerkiksi TuTo ry:n kanssa ja paikallisten taitoluisteluseurojen kanssa, mutta esimerkiksi pakettilippuja tyyliin jalkapallo- ottelu Inter- HJK, kiekko- ottelu TuTo- Sport ei ole. Yhteistyöksi ja myös kehitystyöksi on laskettava juniorityö. TuTon kohdalla junioritoimintaa hoitavat TuTo Hockey ry sekä Turun Toverit. TuTon juniorijääkiekon taso ainakin kuluvalla kaudella on ihan esiintuomisen arvoista. A- junioritasolla TuTo pelaa ykkösdivisioonassa ja tähtää luonnollisesti liigakarsintoihin. Vielä korkeammalla tasolla ovat tällä hetkellä B- juniorit jotka pelaavat SM- sarjassa.


TuTo on ollut syyskauden tehokkain joukkue.
© 2009 Interactive Partners Oy