Jukureilla oli synkkä marraskuu

Lokakuun lopussa Jukurit kaatoi D Teamin Jyväskylässä Mestiksen kärkipelissä 4-2, ehkäpä parhaalla pelillä, mitä viikinkipaidoilta on tällä kaudella nähty. Hienoa voittoa seurasi synkkäkin synkempi jakso, jossa joukkue ajautui seitsemän pelin tappioputkeen, kyseessä on pisin pisteetön putki Jukureiden Mestis-kausilla.  Synkkä marraskuu päättyi kuitenkin leveä hymy huulilla, sillä vahvan syksyn pelannut Kiekko-Vantaa kaatui kotona TV-kameroiden edessä 2-1.

- Nyt hymyilyttää ja on todella hienoa viettää vapaa-päivää, kun saatiin putki vihdoin poikki. Ikävää olisi ollut taas viikko odotella seuraavaa mahdollisuutta katkaista se, myhäili ykkösketjun laitahyökkääjä Timo Kuuluvainen pelin jälkeisenä päivänä.

Hymy oli leveä ja juttu herkässä tiistaina. Muutamaa päivää aikaisemmin tunnelmat olivat toiset, sillä neljä päivän turnee pohjoisessa päättyi tappioihin Kajaanin Hokille ja Rovaniemen Kiekolle. Sunnuntain vastaisena yönä kotiin palasi bussillinen todella hiljaisia pelaajia.

- Suoraan sanottuna v****s oli todella kova. Ei siinä paljoa puhelimeen tulleisiin viesteihin jaksanut vastailla, Tike hymähtää.

Tappioiden myötä Jukurit ehti jo valahtaa sarjassa kakkossijalta kahdeksanneksi ja pudotuspelipaikkakin alkoi olla jo uhattuna. Lauantaina on edessä tärkeä kotipeli Jokipoikia vastaan. Kuluvan kauden sarja on ehkä historian tasaisin ja heittopussiksi kaavailtu SaPKokin on yhä mukana pudotuspelitaistelussa.

- Tasainen sarja ja kun voitosta saa kolme pistettä, niin äkkiä tappioputkessa putoaa kärkikahinoista ja vastaavasti voittoputkessa noustaan nopeasti taulukossa, 4+6 tehot alkukaudella iskenyt Kuuluvainen pyörittelee.

Vaikeuksista huolimatta joukkueen henki on säilynyt hyvänä. Palavereita on pidetty, mutta niissä on haettu positiivista virettä ja uskoa omaan tekemiseen.

- Vilpittömästi sanottuna, nyt meillä on paras joukkuehenki, mitä olen Jukureissa pelannut ja joukkue viihtyy hallin ulkopuolellakin todella hyvin yhdessä, kiittelee vahvana hengenluojana tunnettu hyökkääjä.

Kuuluvaisen mukaan joukkueella on ollut syytä katsella peiliin heikkoja otteita mietittäessä. Yöunia kokenut pelaaja ei kuitenkaan ole ehtinyt menettää.

- Vika on ollut pelaajistossa. Päävalmentaja Pekka Lipiäinen on yrittänyt keksiä vaikka mitä keinoja joukkueen herättelyyn. Paljon on kieltämättä tullut asioita mietittyä ja kaupungillakaan ei ole kehdannut pyöriä niin paljon kuin yleensä, hän myöntää.

Kuopiosta kotoisin oleva Kuuluvainen tunnetaan kovana hämmentäjänä kaukalossa ja siviilissä, eli miehestä saisi monta lukua jääkiekkoilun värityskirjaan. Lopuksi otetaan kommentti erääseen legendaan, eli pitääkö paikkansa, että jäähallilla ei rauta riitä Tiken alkaessa tehdä jalkakyykkyä?

- Riittää toistaiseksi. No, jos ei riitä, niin tehdään sarjoja ja laitetaan vaikka jätkiä päihin istumaan, leukailee himoharjoittelijanakin tunnettu Kuuluvainen lopuksi.

Teksti: Jesse Kemppainen
Kuva: Petri Lyytikäinen

5.12.2009

 
Pääyhteistyökumppanit: