Valmentajan blogi

21.4.2011

TRY OUT ja VÄHÄN MUUTAKIN
Kausi 2010-2011 alkaa olemaan loppusuoralla. Nuoret Ärjyt pelasivat mahtavan kauden, edeten Nuorten SM-liigan karsintoihin. Vielä ei ollut Ärjyjen aika nousta, mutta rinta kaarella Ärjyt kulkivat teemoina olleiden Syvärin ja Raatteentien lävitse härnäämässä ”isompiaan”.
Jouni ”Jone” Variksen johtamat joukot kehittyivät jälleen yksilöinä suurin harppauksin kuluneen kauden aikana ja tästä on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin kohti seuraavaa kautta.
Jälleen on lumet lähes sulaneet ja edessä on kausi 2011-2012.
Nuoret Ärjyt järjestivät try out- viikonlopun 15-16.4, joka oli tapahtumana varsin onnistunut. Kaukalossa kirmasi lähes 40 pelaajaa, tavoitellen pelipaikkaa viime vuosina nousujohteessa olleesta Nuorten Ärjyjen laumasta.
Tapahtumassa oli varsin positiivinen ilmapiiri ja hyvin pojat kannustivat toisiaan, vaikka paikoista harjoitusryhmässä kuitenkin taisteltiin. Muutama pelaajista oli ollut noin kaksi kuukautta poissa jäältä, mutta sitä ei kyllä huomannut, niin hyvällä asenteella nuoret mossit jäällä kirmasivat.
Lopulliseen harjoitusryhmään ei kaikkia pelaajia tietenkään voi valita ja sikäli tämä try out-tapahtuma on varsin raju, sillä siinä on onnistuttava vakuuttamaan kahden päivän aikana omilla peliesityksillään valmentajat. Toisen onni on siis toisen pettymys. Itse olen kokenut näissä try out- tapahtumissa nämä molemmat tunnetilat ja siitä puhuinkin ryhmälle, että ”elämä jatkuu ja pelipaikkoja varmasti tapahtumassa mukana olleille pojille kaikille löytyy”.
Lopuksi haluan kiittää Jone Varista Nuorten Ärjyjen puolesta ja toivottaa menestystä tulevalle kaudelle. Hienoa työtä on Jone tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana A-nuorten valmentajana.
Ja kiitos myös 9kymppisille, jotka eivät ikänsä puolesta enää ensi kaudella voi pelata A-nuorissa ja menestystä tulevaisuuteen.
Terveisin: Hietsu



13.1.2011

Minä lähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun!

Tätä laulua laivalla karaokessa hoilatessa marraskuussa, alkoivat mukavat muistot vallata mieleni ja ennen kaikkea kaipuu Joensuuhun. Olihan täällä tullut kolmen kauden aikana pelattua ja muistot olivat suurimmaksi osaksi miellyttäviä.

Kului viikko, alkoi toinen ja edelleen mietin," mitä kuuluu Joensuuhun?". Sitten ajattelin, että kysymykseenhän saan vastauksen ainoastaan Susirajalta ja otin yhteyden Jormakan Jussiin. Jussin kanssa jutustellessa eräänä perjantaina niitä näitä, ilmoitin miettiväni valmennushommien aloittamista. Ja lauantaina facebookin postissa oli jo tekstiä puhelinnumeron ja yhteydenottopyynnön kera Joensuusta. Ei tarttenut kauaa miettiä, kun otin nokian kouraan ja linjat auki Nuorten Ärjyjen nuorekkaaseen (Jone makso 5€, kun kehun sitä) heimopäällikköön.

Nyt ollaan sitten takaisin Susirajalla ja Nuorten Ärjyjen valmennustiimissä mukana. Henkilökohtaisesti itselleni loistava paikka valmennusurani alkutaipaleella, koska saan toimia tutussa ympäristössä, hyvässä joukkueessa ja ennen kaikkea kokeneiden valmentajien apuna. Ja saan arvokasta tietoa ja taitoa kerättyä Jonelta ja Aatsilta...  Niin ja saatiin tota valmennuksen keski-ikää vähä tiputettua.

Nuorten Ärjyjen joukkue vaikuttaa mielestäni erittäin potentiaaliselta ja tästä ryhmästä tullaan varmasti monta näkemään vielä edustusjoukkueen paidassa ja myös isommissa ympyröissä, mikäli kehitys jatkuu samaan malliin. Ja jatkuuhan se...

Hienoa on myös seurata legendaarisen Esa "Tiki" Tikkasen otteita Jokipoikien käskijänä. Mahtava homma, että saatiin Tiki tuomaan lisää väriä Joensuuhun ja Mestikseen ja ennen kaikkea viisinkertainen Stanley Cupin voittaja on mielestäni loistava piristys Joensuulaiseen kiekkoiluun. Hyvin on yleisö lähtenyt Mehtimäelle katsomaan "Tikkii" (Joensuussa, kun noita konsonantteja ei säästellä) ja toivotaan, että kevättä kohti väki sen kun lisääntyy ja pidot paranee.

Tästä on hyvä jatkaa Nuorten Ärjyjen ja vanhempien Ärjyjen aurinkoisesti eteenpäin ja jälleen keväällä näemme, "who is going to dance on the table".

Terveisin: Hietsu
8.11.2010

KEITÄ ME OLEMME, MITÄ KIELTÄ ME PUHUMME?

Näillä sanoilla Ismo Alanko lauloi 80-luvulla. Olin jotakuinkin samanikäinen kuin Nuoret Ärjyt on nyt 2010. Mikä joensuulaisessa jääkiekossa on muuttunut? Voisin sanoa, että kaikki - paitsi
jäähalli ja sen kaukalo. Olen saanut seurata ja olla vaikuttamassa siihen, missä tällä hetkellä menemme. Olen siitä kiitollinen monelle joensuulaiselle jääkiekkoon rakastuneelle. KIITOS.

Keitä me olemme?
Nuoret Ärjyt on 1995 - 1990 syntyneitä nuori miehiä, jotka harjoittelevat päivittäin kehittääkseen itseään. Pelaajien työmoraali on loistavaa. Kaikessa näkyy, että he haluavat kehittyä pelaajina, opiskelijoina ja ihmisinä. Valmentajalle on motivoiva haaste antaa jokaisessa harjoituksessa pelaajalle tietoa, taitoa, henkistä ja fyysistä valmennusta ajatuksella, että antaa pelaajalle mahdollisuuden pelata hyvää lätkää.

Mitä kieltä me puhumme?
Nuorissa Ärjyssä tärkeitä arvoja ovat rehellisyys, sitoutuminen ja asenne. Joukkueen kanssa käymme päivittäin keskusteluja monista asioista. Asiat liittyvät usein jääkiekon tekniseen, taktiseen, henkiseen tai fyysiseen ajatukseen. Henkilökohtaiset palaverit ovat myös loistava hetki tutustua pelaajaan. Joskus nauraa räkätämme, joskus itkemme. Joka tapauksessa olemme syvissä vesissä ja syntyy vahvat arvot sekä side pelaajan ja valmennuksen välille. Olen iloinen myös siitä tavasta, millä tavalla edustusjoukkueemme päävalmentaja Jukka näkee Nuorten Ärjyjen mahdollisuuden päästä edustusjoukkueeseen. Ne ajatukset, jotka hänellä ovat, sitouttavat meitä erittäin paljon.

Nuorten Ärjyjen taustalla ovat usean vuoden ajan olleet loistavat taustajoukot. Heidän panoksensa on mahdollistanut monia asioita, jotka liittyvät pelaajien kehittämiseen. Haluan kiittää teitä meidän kaikkien puolesta.

Toivon, että yhteistyömme jatkuu ja näemme Nuoria Ärjyjä tulevaisuudessakin Joensuun Jokipojissa.


Jouni Varis
vastuuvalmentaja
Nuoret Ärjyt